Trootin vaikuttajajoukko kasvaa, valloittava haastekaksikko NikojaSanttu liittyy jengiin!

Saatiin huikea täydennys meidän vaikuttajajoukkoon! Tämän parivaljakon Youtube-kanavalla keskitytään vlogeihin, prankkeihin ja haasteisiin. Saman katon alla asuva kaksikko on tunnettu viihdyttävistä ja hullunkurisista haasteistaan kuten mitä tapahtuu, jos sanoo kaikkeen kyllä vuorokauden ajan. Leikkisä meno huipentuu parhaimmilleen tapahtumissa.

Nikon ja Santun yhteinen taival sai alkunsa laneista Nikon autotallissa Kuopiossa vuonna 2013. Pari vuotta myöhemmin pojat perustivat yhteisen YouTube-kanavan, jotta “meidän ei tarvitsisi koko aikaa kisata kumman kanavalle yhteisvideomme julkaistaisiin”, Nikon sanoin. Vuodet veivät kaveruksia toviksi eri puuhiin, mutta keväällä 2018 he päättivät muuttaa Tampereelle yhteiseen asuntoon ja tehdä NikojaSanttu -kanavalle comebackin – ja loppu on historiaa! Nyt suositulla kanavalla on jo yli 240 000 tilaajaa.

Katsojien kommentit motivoivat tekemistä

Molempien mielestä vaikuttajana olemisessa on parasta se, että pääsee tekemään juuri sitä mistä on aina tykännyt.

“Vaikuttajana oleminen on unelmatyötä, jossa pääsee toteuttamaan itseään”, Santtu sanoo.

“Katsojien kommentit ja reaktiot motivoivat tekemistä ja heidän tapaamisensa livenä on mahtavaa”, Niko jatkaa.

Vauhtia ja viihdettä

Muista vaikuttajista kaksikko erottuu etenkin vauhdillaan. Kuten videoillakin näkyy, sekunninkaan hengähdystaukoa harvoin näkee! Positiivisuuteen keskittyvät pojat eivät tietoisesti ota kantaa asioihin vaan keskittyvät puhtaasti yleisön viihdyttämiseen.

Aihealueista etenkin haasteet ovat kaksikon mieleen. He ovat aina valmiita esimerkiksi vuorokauden kestävien haasteiden ja uusien juttujen kokeilemiseen.

“Haasteet ja heittäytyminen, kaikki missä pääsee laittamaan itsensä likoon kiinnostaa!” he summaavat.