Lyhytvideot ovat vallanneet sosiaalisen median kanavat ja muuttaneet sisällöntuotannon pelisääntöjä pysyvästi. Ne tarjoavat nopean ja kustannustehokkaan tavan viestiä eri kohderyhmille ja saada heidät sitoutumaan brändin pariin. Lyhytvideoiden kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja ne ovat välttämättömiä menestyksekkäälle läsnäololle sosiaalisessa mediassa.
Lyhytvideo on läsnä kaikkialla
Lyhytvideot ovat TikTokin myötä levinneet myös muihin sosiaalisen median jakelukanaviin kuten Instagram Reelsiin tai YouTube Shortsiin. Lyhytvideoilla on merkittävä rooli alustojen sisäisissä algortimeissa uuden kohderyhmän tavoittamisessa ja houkuttelemisessa seuraamaan some-tiliä. Lyhytvideot toimivan sisäänheittotuotteena brändin muiden sisältöjen pariin.
Lyhytvideot ovat formaattina tehokas tapa viestiä eri aiheista napakassa muodossa. Ne ovatkin saavuttaneet jalansijaa myös some-kanavien ulkopuolella. Esimerkiksi mediatalot, kuten Iltalehti ovat ryhtyneet tuottamaan lyhytvideosisältöä TikTokin lisäksi myös verkkosivuilleen aina etusivua myöten. Myös musiikkipalvelu Spotify on tuonut käyttöliittymäänsä artistien lyhytvideoita ja toisaalta mahdollistavat myös artistien tarinan luomisen tehokkaasti. Moni yritys on myös ryhtynyt lisäämään kotimaisen Videobot -startupin avulla videoita verkkosivuilleen kehittääkseen asiakaskokemusta ja ostopolkua.
TikTok on lanseerannut myös oman Out of Home-ratkaisunsa jonka myötä lyhytvideot on mahdollista tuota somekanavista myös offline-kohtaamisiin.
TikTok trendien luojana
TikTok on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi merkittävimmistä sosiaalisen median alustoista, erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Sen ainutlaatuinen algoritmi ja tehokas sisällöntuotantomalli tekevät siitä ihanteellisen ympäristön trendien syntymiselle ja leviämiselle.
Tokkimaisten lyhytvideotrendien hyödyntäminen tarjoaa brändeille mahdollisuuden olla osa ajankohtaisia ilmiöitä ja heitä ympäröivää kulttuuria. Markkinoijien on tärkeää ottaa TikTok huomioon strategioissaan ja hyödyntää sen potentiaalia trendien seuraamisessa sekä hyödyntämisessä. Brändin on kuitenkin syytä huomioida, että suuri osa trendeistä hyödyntää vahvasti musiikkia joka voi aiheuttaa ongelmia tekijänoikeuksien näkökulmasta.
Erotu sisältötulvasta brändisisältöjen avulla
Moni brändi on ottanut ensipuraisun lyhytvideoiden maailmaan TikTokin avulla. Mikäli brändi haluaa tuottaa vahvasti TikTok-trendeihin tai kanavan ominaisuuksiin pohjautuvaa sisältöä se ei välttämättä sellaisenaan toimi muissa lyhytvideota hyödyntävissä jakelukanavissa.
Mikäli brändi haluaa rakentaa omaa sitouttavaa yleisösuhdetta ja mediaa on sen tärkeä kuitenkin löytää brändin oma ääni, sekä tarjota potentiaalisille seuraajille syy seurata sen sisältöjä somessa. Yksi keskeinen syy tähän on brändin omat alkuperäissisällöt jotka puhuttelevat eri kohderyhmiä. Brändi voi tulla tunnetuksi luomalla viihdyttävää sisältöä, tarjoamalla kiinnostavaa tietoa viihteen muodossa (edutainment) tai vaikkapa ottamalla kantaa ajankohtaisiin teemoihin.
Kun brändi luo systemaattisesti laadukasta kohderyhmää puhuttelevaa sisältöä auttaa se sosiaalisen median käyttäjiä ymmärtämään brändin sisältölupausta ja olemassa olon syytä. Toisaalta kun käyttäjä sitoutuu saman sisällön pariin alkaa sosiaalisen median algoritmin myös suositella sisältöä heille uudelleen. Lopulta se edesauttaa “seuraa” tai “tilaa” painikkeen painamista.
Tavoita eri kohderyhmät lyhytvideoiden avulla
Lyhytvideot eivät ole vain nuorison juttu. Trootin vuonna 2021 laatiman tutkimuksen mukaan erityisesti kiireiset aikuiset viettävät aikaa sosiaalisessa mediassa, mutta heillä ei välttämättä ole aikaa pysähtyä sisällön pariin. Lyhytvideoita kannattaakin suunnitella eri kohderyhmien tarpeisiin ja eri jakelukanaviin.
Visuaalinen ja koukuttava sisältö puhuttelee eri ikäisiä ja taustaisia ihmisiä. Lisäksi alustojen kohdistusmahdollisuudet ja analytiikka auttavat markkinoijia löytämään juuri oikeat yleisöt ja optimoimaan sisältöään heille. Lyhytvideoiden avulla voi luoda personoituja ja vaikuttavia kampanjoita, jotka resonoi eri kohderyhmien kanssa.
Etsitkö kumppania brändin somestrategian kirkastamiseen? Ota yhteyttä tiimiimme business@troot.fi
Kuvat: Dupe Media