Joona Haatainen

19.9.2024

Somemarkkinoinnin trendit 2022: TikTok, social commerce ja strateginen vaikuttajamarkkinointi

Vuosi vaihtuu ja on taas oivallinen aika ennustaa, miltä (some)maailma näyttää ensi vuonna! Tässä jutussa esittelemme kolme tärkeimmäksi arvioimaamme alkavan vuoden trendiä, jotka on hyvä pitää mielessä.

1. TikTok kasvaa – edelleen

TikTok on tällä haavaa maailman nopeimmin kasvava somekanava. Silti niin Suomessa kuin maailmallakin moni markkinoija ottaa alustalla vasta ensiaskeliaan edelläkävijöiden kulkiessa kovaa vauhtia yhä strategisempaan suuntaan. 

Vaikka TikTok mielletään erityisesti autenttiseksi nuorten ja gen Z:n kanavaksi, tulee hiljalleen sisällön laadulla olemaan aiempaa suurempi merkitys. Myös demografisesti TikTok tavoittaa jatkuvasti yhä vanhempaa yleisöä, joille alustalta alkaa löytyä jo reilusti sisältöjä lukemattomien niche-aihealueiden ympäriltä – aivan kuten vaikkapa YouTubessa tai Instagramissakin on vuosien saatossa käynyt. 

TikTokiin ei siis kannata lähteä väkisin hassuttelemaan ja seuraamaan uusimpia trendejä, jollei tyyli istu luontevasti brändin imagoon. Tärkeämpää on pitää huolta perusasioista ja siitä, että tekeminen on aidosti linjassa brändin strategian kanssa. Oman kanavanatiivin viestimis- ja markkinointitavan löytäminen TikTokissa on lopulta parempi ja varmempi vaihtoehto kuin valtavirran mukana kulkeminen. Hyväksi esimerkiksi jälkimmäisestä lähestymistavasta nostamme luksusbrändi Guccin, joka tekee TikTokissa sisältöä brändille ominaisella tavalla, huippulaadukkaasti ja silti alustalle sopivalla twistillä.

TikTokin kasvattaessa jalansijaansa myös aikuisemman väestön spesifimpien kiinnostuksen kohteiden luvattuna somealustana, kannustamme viimeistään ensi vuonna antamaan alustalle painoarvoa brändin markkinointisuunnitelmaa kootessa.


2. Social commerce ja live-shopping 

Social commerce on nimensä mukaisesti tapa myydä ja ostaa yrityksen tuotteita suoraan eri somekanavien kautta. Sosiaalisen median alustat eivät siis ole enää pelkkää mainontaa varten, vaan kiinnostavan sisällön ja mainonnan avulla somekanavista voidaan suoraan luoda brändin oma myyntiputki. 

Social commerce on arvioitu pelkästään Kiinassa yli 360 miljardin dollarin bisnekseksi, ja ilmiö on rantautumassa koko ajan vahvemmin myös muualle maailmaan. Kiinalaisten somealustojen ja TikTokin lisäksi niin Instagram kuin YouTubekin ovat tuoneet erilaisia ostomahdollisuuksia osaksi palveluitaan. 

Kasvava trendi social commercen maailmassa on live-shopping, eli modernisoitu somekanavissa tapahtuva ostos-TV. Ennustamme, että vuonna 2022 live-shopping -tapahtumat yleistyvät kansainvälisesti kovaa vauhtia monenlaisten brändien keskuudessa. Jo nyt tarjolla on myös erilaisia brändin omiin somekanaviin integroitavia live-shopping -ratkaisuja, kuten Bambuser, ja erilaisten social commercen ympärille rakentuvien tekniikoiden lukumäärä varmasti jatkaa kasvuaan vauhdikkaasti.

Tsekkaa alta esimerkki live-shoppingista YouTubessa!


3. Vaikuttajakampanjoista kohti strategisempaa tekemistä

Vaikuttajatekeminen on pitkään mielletty yksittäiseksi markkinointitoimenpiteeksi muiden joukossa, mutta panostusten ja kilpailun kasvaessa yhä useampi brändi suunnittelee vaikuttajamarkkinointia one-off tekemisen sijaan kokonaisvaltaisemmin. Tulevaisuudessa yksittäinen somepostaus siellä täällä ei enää toimi, vaan vaikuttajatekeminen täytyy integroida saumattomasti osaksi muuta markkinointia – tai ottaa jopa kaiken tekemisen ytimeen.

Brändien kesken tietyissä tuotekategorioissa käydään jo nyt kovaa kilpailua isoista avainvaikuttajista. Haluamansa vaikuttajan bookatakseen ei kysely muutamaa viikkoa etukäteen enää riitä, vaan kaikella vaikuttajatekemisellä täytyy olla pitkän aikavälin suunnitelma, jotta halutut vaikuttajat saadaan kiinnitettyä markkinointisuunnitelmiin ajoissa. 

Kannustamme siis tulevaisuudessa (ja jo ensi vuonna!) brändejä suunnittelemaan markkinointitoimenpiteitään pidemmällä aikajänteellä, entistä strategisemmin ja saumattomammin. Työ kantaa varmasti hedelmää.


Etsitkö some- tai vaikuttajamarkkinoinnin strategista kumppania? Ota yhteyttä tiimiimme tästä! 

Lähteet: 

World Economic Forum 

https://www.weforum.org/agenda/2021/05/china-future-social-commerce-content/
Sprout Social https://sproutsocial.com/insights/social-commerce/


Haluatko lisätietoa? Ota yhteyttä tiimiimme!
Ota yhteyttä
Webinaaria ei löydy