Joona Haatainen

9.12.2024

Somen trendit 2023

Miltä näyttää somevuosi 2023? Trootin strategit Joona, Jonna ja Sade nostivat muutamat täkyt, joita ainakin kannattaa pitää silmällä ensi vuonna jos haluaa pitää brändin sometekemisen ajankohtaisena.

Lyhytvideotrendi jatkuu ja monikanavaistuu

Lyhytvideoiden suosion kasvu on ollut huimaa viimeisen parin vuoden aikana. TikTokin käynnistämän trendin myötä myös muut somekanavat kuten Instagram ja YouTube ovat tuoneet lyhytvideot palveluidensa keskiöön.

Video on tehokas keino vaikuttaa ja saada yleisöt viettämään somepalveluiden parissa aikaa. Onkin ennustettu, että tänä vuonna verkkosisältöjen kulutuksesta 82% koostuu videoista. 

Jotta markkinoija saa viestinsä läpi vuonna 2023, on lyhytvideot syytä tuoda yhä vahvemmaksi osaksi niin mainontaa kuin sisältö- ja vaikuttajamarkkinointia. Kun kanavien määrä kasvaa, kannattaa eri jakelukanavat ottaa huomioon jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa suunnittelua. Esimerkiksi täysin TikTok-trendeistä ponnistava sisältö ei välttämättä aukea samalla tavalla brändin Instagram- tai YouTube-yleisöille. 

Kuluttajien luoma sisältö

Kuluttajien luomaa sisältöä eli UGC:tä (user generated content) on käytetty markkinoinnissa jo vuosia, mutta vuonna 2023 kuluttajien tuottamaa sisältöä osana brändien sisällöntuotantoa uskotaan hyödynnettävän entisestään, erityisesti somessa. 

Tutkimusten mukaan käyttäjien luoma sisältö vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin verkossa merkittävän paljon enemmän kuin brändin tai vaikuttajien luoman sisältö. Jopa 79 % online-shoppailijoista kertoi, että muiden käyttäjien luoma sisältö vaikuttaa vahvasti heidän ostopäätöksiinsä. Vastaavasti brändin luoma sisältö vaikutti 12 %:iin vastaajista ja vaikuttajien luoma sisältö 9 %:iin vastaajista. Vertaissuosittelijoihin luotetaan, sillä heihin pystytään samaistumaan ja suositukset koetaan aidoiksi – 91% käyttäjistä sanookin luottavansa toisiin käyttäjiin ja heidän mielipiteisiinsä. 

Tänä päivänä kuluttajat odottavat brändeiltä autenttisuutta. 90 % kuluttajista kertoo, että brändin aitous on yksi tärkeimmistä ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Ne brändit, jotka hyödyntävät kuluttajien luomaa sisältöä oivaltavasti osana sisällöntuotantoa, ansaitsevat todennäköisimmin kuluttajien luottamuksen. 

Mikrovaikuttajat

Vuonna 2023 aitous näkyy somessa enemmän kuin koskaan aiemmin – ja aitous näkyy tässäkin trendissä. Viimeisen parin vuoden aikana, mikrovaikuttajien suosio on noussut valtavasti ja mikrovaikuttajien suosio mukailee muita sosiaalisen median trendejä: autenttisuutta ja yhteisöllisyyttä. 

Mikrovaikuttajalla tarkoitetaan Suomen kokoisella markkinalla vaikuttajaa, jolla on n. 1000-5000 seuraajan yleisö. Pienen seuraajamäärän ansiosta, mikrovaikuttajat ovat suurempia vaikuttajia edullisempia, mikä voi johtaa parempaan mainonnan tuottoon. Vuonna 2023 tärkeintä on seuraajamäärän sijaan kuitenkin seuraajien laatu. 

Mikrovaikuttajilla on tyypillisesti sitoutunut yleisö, jonka he tuntevat hyvin. Tutkimuksen mukaan mikrovaikuttajat saavat jopa 47% enemmän sitoutumisia kuin makrovaikuttajat. 

Mikrovaikuttaja ei ole vain mainoskanava. Kun yleisö ei ole suuri, tuntee mikrovaikuttaja yleisönsä tyypillisesti hyvin, jolloin sisällöstäkin tulee aidosti kohderyhmää puhuttelevaa. Sitoutuneet seuraajat myös luottavat vaikuttajan suositteluun, kun se tuntuu tulevan ystävältä kaupallisen tahon sijaan. 

Tämä tarjoaa mainostajalle loistavan mahdollisuuden saada brändinsä näkyviin autenttisella tavalla kanavassa, jonka vaikuttaja koetaan samaistuttavaksi ja luotettavaksi. Parhaimmillaan vaikuttajan seuraajista muodostuu oma yhteisönsä, jossa myös seuraajat jakavat vinkkejä ja suosittelevat tuotteita toisilleen

Etsitkö somemarkkinoinnin kumppania? Ota yhteyttä tiimiimme! 

Haluatko lisätietoa? Ota yhteyttä tiimiimme!
Ota yhteyttä
Webinaaria ei löydy